Ylivieskan ravintoloista, osa 2 (Myllyranta)

Ravintola Myllyranta sijaitsee Ylivieskan keskustassa, myllyaukion reunalla. Ravintola sijainti on periaatteessa yksi Ylivieskan parhaita. Juurikosken rannassa (uusittu ranta on todella viehättävä ja houkuttelee pienelle kävelylle ruokailun päälle), vieressä Helaalan mylly, josta tietysti nimi Myllyranta ja josta myös myllyaukio on nimensä saanut. Sijainnin puutteena itse pidän ehkä sitä, että ravintolasta ei ole kunnollista näkymää joelle (Juurikoskelle), eikä ravintolan terassille paista iltaisin aurinko. Auringonpaisteen puutos on korjattu sillä, että siellä on kaasulämmittimet, jotka käsittääkseni laitetaan tarvittaessa, tai pyynnöstä päälle. Tätä en tosin osaa varmaksi sanoa, kun en ole koskaan asiaa pyytänyt ja vain yhden kerran olen nuo lämmittimet päällä nähnyt.

Myllyrannassa en ole käynyt syömässä kertaakaan viimeisen vuoden aikana, joten kokemukset liittyen ruuan laatuun on hiukan vanhoja ja ehkä ei niin ajatasaisia. Epäilen kuitenkin, että muutosta tuskin on tapahtunut, koska henkilökunta ei ole vaihtunut. Kävin tosin kääntymässä kyseisessä paikassa, syömis suunnitelmilla varustettuna, noin viikko sitten (marraskuun puolessä välissä 2014). Tarkoitus oli löytää poikani kanssa hyvä ruokapaikka, jossa olisi ollut ennen kaikkea  pojalleni jotain herkullista syötävää (ranskalaisia ja nakkeja, tupla dipillä). Vietettiin miesten päivää pojan kanssa, kun vaimo/äiti oli päivän reissussa. Päädyimme tuolloin syömään King Mealiin. Siitä kuitekin hiukan myöhemmin.

Henkilökohtaisesti pidän Myllyrannan olemuksesta. Kyseessä on hiukan hämärämpi ruokapaikka, joka iltaisin muuttuu tunnelmalliseksi pubiksi (Bar 5). Ravintolaosassa on paljon loosseja, joista itse pidän. Tai tarkemmin sanottuna, pidän siitä, että saan syödä ruokani rauhassa, ei siihen välttämättä loossia tarvita. Myllyrannasta löytyy myös muutama isompi pöytä joten isompikin seurue sopii kerralla syömään saman pöydän ääreen.

Ruoka Myllyrannassa on muistini mukaan ollut aina hyvää. Uskoisin ruuan olevan edelleen hyvää, vaikka en sitä ole noin vuoteen syönyt.

Ensimmäinen puute (hiukan asiakkaasta riippuen) mihin törmää on ruokalistat, alias menu. Itse olisin muutaman kerran kaivannut myös pöytään ohjausta, mutta sitä ei Ylivieskassa juuri ole tarjolla (poikkeuksena yksi ravintola).

Ruokalistaan kohdistuvat puutteet oli syy, miksi poikani kanssa emme jääneet syömään Myllyrantaan pariviikkoa sitten. Menusta ei löytynyt yhtään lasten annosta. Nyt kun tätä kirjoittaessani kaivoin Ylivieskan Ravintolat Oy:n sivuilta esiin Myllyrannan menun, niin huomaan siinä olevan myös lasten annoksia. Muumipeikon kori on sitä mitä poikani olisi halunnut. Tätä ei kuitenkaan löytynyt menusta tuolloin pari viikkoa sitten. Pitää melkein käydä tarkistamassa asia tässä jonakin päivänä ja päivittää tätä kirjoitusta sen jälkeen. Myllyrannan menujen ulkoasu ei mielestäni vastaa ravintolan muuta ulkoasua. Toki tästä linkittämästäni pdf menusta ei asiaa voi nähdä, mutta mielestäni menujen esillelaitto ei vastaa ravintolan muuta ilmettä. Kuten osassa yksi mainitsin, mielestäni laadun tasaisuus on tärkeää. Mutta tämä asia on varmasti hyvin pitkälti makuaasia joten en siitä sen enempää tässä.

Olen asioinut Myllyrannassa useita kertoja, useiden vuosien aikana. Joka kerralla ravintolassa asioidessani, olen joutunut odottamaan tarjoilijaa. Isommilla paikkakunnilla olen tottunut palveluun, jossa tarjoilia tulee hyvin pian asiakkaan luokse (ellei ravintolassa ole pöytäänohjausta) ja kysyy juomatoiveet. Samalla usein tiedustellaan, että joko ruoka on valittu, vai haluaako asiakas vielä miettiä. Myllyrannan kohdalla tilanne on joka kerta ollut niin, että olen joutunut odottamaan tarjoilijaa, välillä pitkäänkin. Juomatoiveita ei yleensä kysytä, vaan se pitää kertoa itse, oma-aloitteisesti. Nämä on sinällään pieniä puutteita, mutta kumulatiivinen vaikutus on se, joka ratkaisee tuleeko asiakas uudestaan.

Olen havainnut, että hyvin usein asiakkaat kävelevät suoraan tiskille ja esittävän tilauksensa siellä. Menevät vasta sitten pöytään. Tämä heille sallittakoon, toki tästä osaltaan varmaan seuraa nämä yllä mainitut ongelmat. Vai onko tämä ilmiö seurausta yllämainituista ongelmista?

Myllyrannan tarjoilijat eivät osaa hymyillä. Uskon henkilökohtaisesti, että heillä on jonkinlainen hermostollinen ongelma, joka estää hymyilemisen. Näin siksi, koska en ole koskaan nähnyt yhdenkään Myllyrannan työntekijän hymyilevän. Tarjoilijoiden joukossa on yksi isokokoinen mies, jolla olen usein nähnyt myös hiukan likaiset vaatteet päällä (keittiössä käytetään essua ihan syystä).

Kuten sanottua, ruoka Myllyrannassa on ollut aina hyvää. Siitä olen myös muutaman kerran antanut positiivisen palautteen, mutta vastauseksi saanut murahduksen tai hämmästynyt hiljaisuutta, kerran jopa selittelyä siitä, miksi heidän ruokansa oli tällä kertaa hyvää. :D

Ruoka kuitenkin toimitetaan pöytään ihan miten sattuun. Yleisesti ottaen ohje on, että kaikille samassa pöydässä istuville ruoka tuodaan yhtä aikaa pöytään, poikkeuksena lapset, joiden ruoka yleensä tuodaan ensimmäisenä (heti kun se valmistuu). Lasten kohdallakin yhtä-aikaisuus toimii. Jos pöydässä on useita lapsia, kaikille lapsille ruoka tulee yhtä-aikaa ja ennen aikuisia. Näin ei Myllyrannassa tapahdu, vaan ruoka tuodaan pöytään, joko silloin kun se valmistuu, tai silloin kun tarjoilijaa sattuu huvittaan.  Tästä annettuun palautteeseen saan vastaukseksi selittelyä siitä miksi näin on. Ei kiinnosta, kuten sanottua, ÄLÄ SELITÄ.

Liittyen arvatenkin siihen, että ihmiset menee itse tiskille suorittamaan ruokatilauksensa, ei tarjoilijat juurikaan kulje "salin" puolella katsomassa onko asiakkailla kaikki hyvin. Mikäli Myllyrannassa asioidessasi sinulta sattuu loppumaan juoma, ei kannata odotella tarjoilijaa tulevaksi. Mene suosiolla tiskille tilaamaan lisää. Kannattaa myös samalla odotella käteen asti se juoma, koska voi käydä niin kuin minulle kerran. Juoma loppui kesken syömisen, odottelin hetken tarjoiliaa näkyväksi, mutta edellisiin kokemuksiin pohjautuen, ajattelin asiassa kestävän liian kauan. Menin siis tiskille, sanoin tarjoilijalle, että tuotko minulle uuden oluen. Tarjoilija vastasi, että "ilman muuta". Menin siis takaisin pöytään jatkamaan syömistä, oluttani ei kuitenkaan alkanut näkymään pöydässä. Panin merkille, että tiskillä oli täysi tuoppi ollut jo jonkin aikaa odottelemassa a) asiakasta, b) tarjoilijaa, joka toisi sen pöytääni. No kävin sen itse hakemassa tiskiltä, samalla kysyin tarjoilijalta, että onko tämä se tuoppini, joka sinun piti tuoda minulle pöytään. Tarjoilija vastasi, että kyllä se se on ja jatkoi pitkällä selityksellä siitä, miksi se oli siinä tiskillä. En kylläkään jäänyt kuuntelemaan selittelyjä, vaan menin takaisin pöytääni jatkamaan syömistä. ÄLÄ SELITÄ!

Jälkiruokaa tekisi mieli. Yleensä ei muuten tee (en harrasta juurikaan jälkiruokia), mutta joskus haluan jälkiruokaakin. Myllyrannassahan se pitää tilata tiskiltä, koska tarjoilijat ei kulje "salin" puolella.

Maksaminen hoidetaan tietenkin tiskillä, näin tehdään Ylivieskan kaikissa ravintoloissa. Pyydettäessä laskua pöytään, saa yleensä vastaukseksi, että "meillä voi maksaa tiskillekin, mutta toki tuodaan lasku pöytään, jos asiakas niin tahtoo." No tahtoohan se, kun se sitä pyysi, prkl.


Yhteenvetona;
Voin suositella Myllyrantaa ruokapaikkana, seuraavilla huomioilla.
Älä odota, että palvelun taso vastaisi paikan ulkonäköä.
Älä odota tarjoilijaa pöytäsi luokse (koska se kestää), vaan ole proaktiivinen.
Älä anna palautetta (positiivista, tai negatiivista), koska henkilökunta ei tiedä mitä sillä tekisi.

Ylivieskan ravintoloista, Osa 1

Tämä lienee asia, joka ehkä on suurin syy sille miksi bloggaamisen aloitin. Ei siksi, että haluaisin isona olla ravintolakriitikko. Kysymys on lähinnä siitä, että kirjoittaminen Ylivieskan ravintoloista ja ravintoloista yleensäkin, on ollu mielessä jo useamman vuoden. Ajatuksena on ollut jo useamman vuoden käsitellä Ylivieskan ruokapaikat läpi ja kertoa niin risut kuin ruusutkin.

Ylivieskasta löytyy muutamia ravintoloita. Kaikkia näistä ravintoloista periaatteessa yhdistää yksi asia, joka on järjettömän huono asiakaspalvelu. Huono asiakaspalvelu näkyy niin hyvässä kuin pahassakin. Ei ole eroa sillä, onko sinulla hyvää sanottavaa ravintolasta, vai huonoa sanottavaa ravintolasta, asiakaspalvelijat eivät osaa ottaa palautetta vastaan.

Asiakaspalvelijalla on vain yksi tehtävä, kuten nimestä voi päätellä se on asiakaspalvelu. Tämä koskee myös muitakin liikkeitä, kuin vain ravintoloita. Mutta luonnollisesti korostuu ravintoloissa. Tämähän ei tietenkään tarkoita sitä, että asiakaspalvelijan on nieltävä mitä tahansa. Mutta ei asiakkaan myöskään tarvi niellä mitä tahansa. Lähtökohtaisesti, asiakas tulee nauttimaan hyvästä palvelusta ja asiakaspalvelija tarjoaa hyvää palvelua.

Mitä hyvä palvelu sitten on? Tämä riippuu tietenkin asiakkaasta, ennen kaikkea hänen kokemuspohjastaan. Jos oma kokemuspohja on vain Ylivieskan ravintoloista (tai vastaavista), ei varmaankaan osaa parempaa vaatia. Minä en ole mitenkään erityisen kokenut ravintola kävijä, enkä erityisemmin myöskään pidä ns. hienoista ravintoloista. Olen kuitenkin käynyt syömässä myös Ylivieskan ulkopuolella.

Hyvään asiakaspalveluun kuuluu aina ystävällinen kohtelu. Hymy ei maksa mitään. Kuuntele asiakastasi, oli hänen asiansa sitten sinulle mieluisa eli ei (kuten aiemmin sanoin, ei kaikkea tarvitse niellä, mutta ei mennä sinne asti vielä).

Älä selitä. Toistuu sekä hyvän, että huonon asiakaspalvelun kohdalla. Yksi ehkä itseäni eniten ärsyttävimmistä asioista. Ei minua kiinnosta kuulla, kuinka rankka päivä tarjoilijalla on ollut, minua kiinnostaa vain kuulla, että hän vie palautteeni eteenpäin ja asiaan pyritään jatkossa kiinnittämään huomiota. Se tehdäänkö näin todella on loppujen lopuksi aika toissijainen juttu. Tärkeintä oli, että asiakkaalle tuli hyvä mieli.
Tämä ohje toimii muuten muullakin kuin vain asiakaspalvelussa, ÄLÄ SELITÄ!

Yleisesti ravintolalle tärkeää, minun mielestä, on tason tasaisuus. Tarkoitan tällä tässä sitä, että ravintolasta syntyy tietty mielikuva jo ovella (ehkä jo ennen sitä), kaiken siitä eteenpäin olisi hyvä olla sitä samaa tasoa. Toki, taso saa nousta ensivaikutelmasta, mutta missään vaiheessa se ei saisi laskea. Esimerkkinä tästä toimikoon Kotipizza. Missä tahansa kaupungissa mene mihin tahansa kotipizzaan ja tiedät mitä saat. Laatu on tasaista, kaikilla osa-alueilla. Palvelu on juuri sitä mitä pizzerialta voi odottaa, ei siis mitään pokkurointia, mutta henkilöstö hymyilee ja vastaa kysymyksiin asiallisesti.

Seuraavissa osissa keskityn sitten tarkemmin yksittäisiin ravintoloihin. Pyrin kirjoittamaan tuoreiden kokemusten pohjalta. Mikäli pohjana ei ole tuoretta kokemusta, mainitsen sen kirjoituksen alussa.

Syyllinen on löydettävä.

Ihmisellä on kummallinen taipumus siihen, että kun jotain tapahtuu, niin syyllinen on aina löydettävä. Tietenkään; Itse ei koskaan olla syyllinen, vaan syyllisen on löydyttävä ulkopuolelta. Esimerkkejä tästä voi toki löytää jokainen meistä, kun alkaa miettimään omaa käyttäytymistään. Mutta laitetaan nyt pari esimerkkiä kuitenkin; autot kolaroivat keskustan risteyksessä, syynä todella liukas keli. No olin sattumalta paikalla, ei se keli nyt niin liukas ollut. Toki liukasta oli, mutta kylläpä syy taisi kuitenkin löytyä tilannenopeudesta, ei liukkaudesta. Olen "kuullut" myös "tarinan" lemmikistä joka jäi auton alle. Koska autoilija ei väistänyt, saattoipa jopa koukata, elukkaan osuakseen. Syyllinen on autoilija, tottakai. Se, että lemmikin omistaja oli päästänyt lemmikkinsä juoksentelemaan vapaana, ei tietenkään ollut millään tavalla kytköksissä tähän tapahtumaan.

Mutta, nämä tapahtumat (tai niiden kaltaiset) ei itseasiassa ole syynä tällä kirjoitukselle. Syynä tälle kirjoitukselle on se mitä seuraa syyllisen etsimisestä.

Länsimaississa oikeiskäytännöissä on yleensä periaatteena "syytön kunnes toisin todistetaan" ja myös että todistustaakka on syyttäjällä, ei syytetyllä. Ensimmäinen tarkoittaa käytännössä sitä, että syytökset eivät saisi vaikuttaa syytetyn elämään, niin kauan, kunnes todisteet on puntaroitu (oikeudessa) ja oikeaksi todettu (tuomio annettu). Toinen tarkoittaa sitä, että syytetyn ei tarvitse todistaa syyttömyyttään, vaan syyttäjän on todistettava syyllisyys. Suomen oikeuslaitoksissa nämä periaatteet toimivat jollain tasolla, on toki ymmärrettävää, että joissain tapaukissa ensimmäiseen kohtaan on tehtävä myönnytyksiä (tutkintavankeudet yms). Valitettavastihan verotuksen kohdalla nämä periaatteet eivät toimi. Verovilpistä epäilty, on syyllinen automaattisesti ja todistustaakka on ns. käänteinen, eli syytetyn on todistettava syyttömyytensä.

Nämä periaatteet eivät myöskään päde median kohdalla, mutta se olkoon ihan toisen kirjoituksen aihe.

Kansan tuomio on se mistä oikeastaan halusin alkaa kirjoittamaan ja siitä mitä kansan tuomioista seuraa.

Törmäsin tarinaan kissasta, joka oli jäänyt supiloukkuun vangiksi. Kissa oli virunut loukussa viikon päivät, jona aikana koviakin pakkasia oli ollut. Viikon kulutua kissa oli tullut kotiin nälkiintyneenä ja pahoin paleltuneena. Tätä kirjoitaessani en tiedä kuinka kissan lopulta käy, koska käsittääkseni toipuminen on vielä käynnissä. Kuolioita kuitenkin on ilmeisesti tullut. Sinällään kissan kohtalo ei minua kiinnosta. Toki säälittää kissan kärsimykset, mutta en ko. kissaa tunne, eikä minun luonteeseeni kuulu tuntea suurta sääliä tuntemattomia eläimiä kohtaan (luonteeseeni kyllä kuuluu tuntea suurta vihaa tuntemattomien eläinten kiduttajia kohtaan).

Tämä kissa tarina toi mieleeni kuitenkin erään toisen tarinan nuoruudestani.

Asuin nuorenpana hiukan pienemmällä kylällä (no on se ja oli tuolloinkin kaupunki, Suomen pienin kylläkin). Kerrottiin tarinaa hiipparista, joka kävi ikkunoista kurkkimassa iltaisin ja yö-aikaan. Tapasin monia ihmisiä tuohon aikaan, jotka tunsivat jonkun, jonka ikkunan takana tämä hiippari oli käynyt. Kaikki myös tiesivät, kuka tämä hiippari on. Eräs paikallinen taiteilija. Tämä "syyllinen" oli maalari ammatiltaan, siis tauluja maalasi (eli siis taitelija, joko ymmärsit). Ilmeisesti aika hyvinkin, itse en hänen tyylistää paljon perustanut (enkä edelleenkää pidä). Paikalliset maisemat oli hyvin usein taulujen aiheena. Tämähän johtaa siihen, että ihmiset näkivät hänet varmasti useinkin seisoskelemassa paikoissa, joissa ns. tavis ihmiset eivät seiso. Hiippari perkele, se siellä taas kulkee.

No, koskaan en tavannut ketään, joka olisi nähnyt tämän taiteilijan hiipparoimassa luvattomissa paikoissa. Itse asiassa, en koskaan tavannut ketään joka olisi hiipparin omalta ikkunaltaan löytänyt. Kaikki kyllä tunsin jonkun, joka vähintäänkin tunsi jonkun, joka oli hiipparin yllättänyt. Ja vielä juurikin tämän kyseisen hiipparin.

No oliko sitä hiippari eli ei?
En voi tietää. Käsitykseni oli ja on edelleen, että mitään hiippari ei koskaan ollut, mutta en minä sitä varmaksi tiedä.

Nämä kaksi tarinaa tuo kuitenkin esille ihmisten toimintatapoja, kun kyse on syyllisen löytämisestä (oli sitten tapahtunut jotain eli ei).

Case Kissa:
Kissan tarinassa, oleellista oli se, että paikallinen loukuttaja (jota ei tiedetty) asetteli loukkuja piha-alueille, eikä kuulemma tarkistanut loukkuja joka päivä. Tämänhän voi päätellä tämän kissan kohtalosta, kun oli viikon poissa. Tästä siis voi päätellä, että kissa oli päätynyt supiloukkuun, joka oli kissan omistajan piha-alueelle (koska kissa ei pihalta poistu). Ja palasi kotiin, kun loukuttaja viikon kuluttua tuli katsomaan loukkunsa ja päästi kissan irti.

Tarinassahan on muutama aukko. Mutta ei puututa niihin tässä.

Supiloukkuja käytetään Suomessa (käsittääkseni) aika yleisesti haittaeläinten pyyntiin. Mm. supikoiran (siitähän se nimikin tulee) ja minkin poistamiseksi luonnosta. Kumpikaan näistä eläimistä ei kuulu Suomen luontoon. Siksi on suotavaa poistaa ne sieltä.

Supiloukkuja siis löytyy Suomen luonnosta.
Niitä saattaa löytyä yllättävän läheltä asutustakin. Se kuinka lähellä asutusta näitä loukkuja saa olla, ei minulle ole aivan täysin selvää. Erään henkilön mukaan minimi etäisyys olisi 150 metriä, mutta toisen henkilön (ja oman ymmärrykseni mukaan) tämä koskee tuliaseita, ei loukkuja. Loukkuja saattaa siis olla yllättävänkin lähellä piha-alueita. Voisin toki selvitellä mitä metsästyslaki asiasta sanoo, mutta enpä jaksa, kun se ei tämän kirjoituksen osalta ole merkityksellistä.

Tietenkin olisi suotavaa asettaa loukku niin, että sinne ei menisi kotieläimiä. Kuitenkin, jos pihapiirissäsi pyörii minkki, on loukun asettelu niin, että kissa sinne ei päädy, aika vaikeaa. Sinällään kotieläimen päätyminen loukkuun ei ole mikään ongelma, koska loukkuhan tarkistetaan vähintää kerran päivässä. Jos naapurin mirri sieltä löytyy, päästetään se vapaaksi ja viritellään loukku uudelleen pyyntiin. No tämä menee jo ohi aiheen. Pointti oli siis siinä, että loukkuja näkyy, jos on tarkkaavainen poika/tyttö.

Case taiteilija:
Taiteilija kulkee luonnossa, paikoissa, joissa "normaali" ihminen ei kulje. Hän on siis omituinen (koska on paikassa, jos näkijä ei ole). Omituiset ihmiset on lähtökohtaisesti vaarallisia, eikös vaan?

Kaikkihan varmaan muistaa "rikkinäinen puhelin" -leikin lapsuudestaan. Jos ei muista, niin Putous -ohjelmassa tätä leikkiä on "leikitty" monet kerrat. Nämä kaksi tarinaa on hyviä esimerkkejä rikkinäisen puhelimen variaatiosta.

Joku näkee jotain (periaatteessa ihan mitä vaan), kertoo siitä kaverilleen, joka kertoo siitä toiselle kaverille. Ja kas kummaa, ei aikaakaan, niin meillä on syyllinen käsillä. Tämä ihminen (tunnettu, tai ei) on syyllinen siihen mitä tapahtuu. Kun tapahtumia penkoo vähän syvemmälle, huomataan, että ei löydy ketään, joka oikeesti olisi nähnyt syyllisen tekevän yhtään mitään väärää. Ja mikä tärkeämpää, kun tarinaa hiukan penkoo, huomataan, että todennäköisesti sitä tapahtumaa, johon syyllinen on syyllinen, ei koskaan tapahtunutkaan. Tuomittiin siis syytön ihminen, teosta, jota ei koskaan tehty.

105–92

Siinä on äänestyksen tulos eduskunnassa.

Eräs tuttavani sanoi ennen äänestystä, että mikäli Tahdon! voittaa, se aiheuttaa kansan jakaantumisen kahtia. Toisaalla olen sanonut, että kansa on helppo jakaa kahtia, johan Lola Odusogan rinnatkin siinä onnistui aikoinaan. Joten siitä asiasta ei tarvitse olla huolissaan. Eräs blogisti sanoi blogissaan (en halua linkata kyseisen henkilön blogia omaani), että lain hyväksyminen aiheuttaa lisääntyvää hajaannusta.

Äänestystuloksesta on nähtävissä eduskunnan jakaantuminen kahtia. Mutta toisaalta, Eduskunta, tai yleensäkin mikä tahansa äänestysorganisaatio jakaantuu kahtia, jos äänestysvaihtoehtoja on vain kaksi. Tässä tapauksessahan näin käytännössä oli, kun tyhjän äänestäminen ei oikein olisi ollut järkevä vaihtoehto.

Jakautuuko kansa kahtia?
Todennäköisesti kyllä, mutta luvut eivät ole a) noin selvät (kyllä/ei), koska kansalaiset voivat myös olla mielipiteensä kanssa jotain siltä väliltä ja b) vaikka luvut olisivat selvät niin, viimeisten mielipidemittausten mukaan Tahdon! osuus on kansassa suurempi kuin eduskunnassa.

Haluan kuitenkin leikkiä ennustajaa..

Ennustan, että painostus kirkkoa kohtaan lisääntyy. Uskoisin, että kirkon sisällä alkaa painostus siihen suuntaan, että homoja on alettava vihkimään ja uskon myös, että ulkopuolinen painostus lisääntyy. En henkilökohtaisesti pidä tästä ajatuksesta yhtään. Toivoisin, että kirkko saa toimia kuten haluaa, ilman painostusta (kunhan eivät uhkaa yhteiskuntajärjestystä jne), toivoisin myös, että kirkko uskaltaa toimia niin kuin väittävät toimivansa. Heille raamattu ja ennenkaikkea se tulkinta, jonka he raamatusta tekevät on Jumalan sanaa ja näin ollen muuttumatonta. Siksi toivoisin todella, että kirkko osoittaa selkärankaa ja pitää kiinni entisestä kannastaan, olla vihkimättä homoja.

Miksikö minä tätä toivon. En ole uskovainen ihminen, en kuulu kirkkoon, eikä sinällään kirkon asiat minulle kuulu. Toivoisin kuitenkin, että uskovaiset voisivat osoittaa tässä selkärankaista toimintaa ja pysyä siinä missä väittävät pysyvänsä. Perustelut kannalleni alla.

Tämän seurauksena kirkko todennäköisesti menettää virallisen vihkimisoikeuden ja joutuvat siirtymään pelkkään avioliiton siunaamiseen, mutta se on mielestäni vain positiivinen asia. Samalla kyseenalaiseksi tulee muutkin kirkon erityisasemaan liittyvät asiat (mm. verotus) ja sekin on pelkästään positiivista.

Palaan ennustajan rooliini..
Jonkin aikaa tulevaisuuteen päin (kuinka paljon, tiedän mutta en kerro :) ), kirkko muuttaa kantaansa ja alkaa vihkimään myös homoja. Seurakuntalaiset vastustavat ensin (kuten tekivät naispappien kohdalla), mutta taipuvat myöhemmin ja unohtavat, että joskus oli aika jolloin homoja ei vihitty kirkossa. Kirkko taipuu, koska muuten he menettävät liikaa (vihki-oikeuden, verotuksen, ...). Seurakuntalaiset taipuu, koska uskonnot eivät kannusta omatoimiseen ajatteluun, vaan ylhäältä käsin tapahtuvaan määräämiseen. Jumalan sana muutettiin..ei kun ei sitä muutettu, vaan tulkittiin uusiksi ja paremmin. Jumala on sanonut, että homoja saa vihkiä ja riviseurakuntalainen taipuu, koska näin hänelle on opetettu (älä ajattele, vaan tottele).

Sukupuolineutraali avioliittolaki

Olen viime aikoina keskustellut sukupuolineutraalista avioliittolaista (yllätys, yllätys) monessakin yhteydessä. Usein kuulemani perustelu tämän lain vastustajilta, on adoptio-oikeus. Kuten jotkut tietävät, en ymmärrä, miksi adoptio-oikeus on kytketty avioliittoon, mutta se olkoon ihan toinen juttu se.

Puhun sukupuolineutraalista avioliittolaista, en tasa-arvoisesta avioliittolaista, koska tämä ja tämä.

Perusteluhan on siis lapsen oikeudet. Jos sukupuolineutraali avioliittolaki hyväksytään, poljetaan lasten oikeuksia, hyväksymällä lailla tilanne, jossa lapsella ei ole joko a) isää, tai b) äitiä. Samalla myös usein viitataan koulukiusaamiseen ja siihen, kuinka näitä lapsia tultaisiin kiusaamaan tästä syystä.

Mietiskelläänpä hetki sitä, että minkälaisen viestin annamme lapsille, jotka tällä hetkellä elävät homo perheessä, jos sukupuolineutraalia avioliittolakia ei hyväksytä. Kyllä tälläkin hetkellä lapsia elää kahden isän, tai kahden äidin perheessä. Miten näiden lasten elämä muuttuu, jos päätämme ihan eduskuntaa myöten, että tällainen perhe ei ole normaali, eikä täten ansaitse tasapuolista kohtelua (tasa-arvoista kohtelua he eivät koskaan saa, mutta sekin on ihan toinen juttu). Kuinka esimerkiksi heidän kohtaama koulukiusaaminen muuttuisi tässä tilanteessa.

Toinen vaihtoehto on hyväksyä sukupuolineutraali avioliittolaki ja lähettää viesti näille lapsille, että te olette hyväksyttyjä ja teillä on oikeus siihen mihin heteroidenkin kasvattamilla lapsilla. Miten tämä vaihtoehto vaikuttaisi esimerkiksi siihen koulukiusaamiseen.

Koulukiusaaminen on asia, josta emme tämän lain hyväksymisellä eroon pääse, mutta ei siitäkään asiasta tässä tämän enempää.

Kuitenkin lienee suotavaa kertoa lapsille, että he ovat hyväksytty osa yhteiskuntaa ja että heidän perhemuotonsa ei ole rasite heidän tulevaisuudelleen. Lapsi kun ei voi vaikuttaa siihen minkälaisista vanhemmista hän syntyy ja mihin perhemuotoon sen seurauksena joutuu.

Maailmalla on monenlaisia perhemuotoja. Näissä kaikissa muodoissa on myös lapsia. Olen aivan varma, että myös monipariperheitä vastustetaan samalla taholla, missä sukupuolineutraalia avioliittolakiakin [mutuilua, ei lähteitä tarjolla]. Näissäkin perheissä kuitenkin kasvaa suht koht terveitä lapsia.

Lapsen kehityksen kannalta yksi tärkeimpiä asioita on se, että hän kokee olevansa rakastettu. Rakastettu ennen kaikkea läheistensä taholta. On totta, että lapsen biologiset vanhemmat rakastaa lapsiaan lähtökohtaisesti intuiivisesti ja ns. itsekkäistä syistä. Toisin kuin adoptiovanhemmat. Nykyään kuitenkin suuri määrä (koko ajan kasvava määrä) lapsia elää ns. uusioperheissä. Näissä perheissä vähintään toinen vanhemmista ei ole lapsen biologinen vanhempi. Näitä lapsia kuitenkin yleensä rakastetaan, kuin omia biologisia lapsia. Poikkeuksia on, mutta poikkeuksia on myös biologisten vanhempien kohdalla. Miksi homo-suhteessa elävät eivät voisi rakastaa lapsiaan, samaan tapaan kuin uusioperheen vanhemmat?

Tästä blogista

Lähinnä siis siitä, että miksi tämän nimi on Roostergrove[Blogi].
Jos et itse keksi syytä nimelle Roostergrove, niin ei sitten. Mutta tuo lisäys blogi on nimessä siksi, että Roostergrovella on olemassa ihan oikeat kotisivut, jotka on olleet olemassa ennen tätä blogia. Siksi tarkennus siitä, että tämä on vain blogi.

Blogin kirjoitukset käsittelee asioita, jotka itseäni sattuvat kiinnostamaan juui sillä hetkellä, kun kirjoitan.

Suurin puutteeni kirjoittajana taitaa olla oikeinkirjoituksen puute. Olen insinööri ja insinöörit eivät osaa oikein kirjoitusta. Koittaakaa lukija rakkaat kestää tämä puute blogissani. :)