Kamppailulajien opettamisesta

Kamppailulajien ei ollut tarkoitus kuulua tämän blogin aihepiiriin, mutta teen nyt ainakin yhden poikkeuksen.

Allekirjoittanut on kamppailulaji harrastaja ja opettaja/ohjaaja. Olen ohjannut kamppailulajeihin liittyviä treenejä noin 20 vuoden ajan. Vuodesta 2003 lähtien olen toiminut koulunjohtajana ja kamppailulajiopettajana Ylivieska Wing Tsun organisaatiossa. Olen myös yksi Wing Tsun Finland organisaation perustajista. Se historiastani kamppailulajeissa. Henkilökohtaisestihan olen sitä mieltä, että jos henkilö aloittaa asiansa kertomalla kuinka kauan (kuinka monta vuotta) hän on kyseistä asiaa tehnyt, voidaan siitä päätellä, että hän ei osaa asiaansa yhtään.

Kamppailulajien alle niputan tässä kirjoituksessa nyt kaikki lajit, niin TPIP, Kilpailu kuin vaikkapa näytösrintamaltakin. Näihin siis kuuluu lajeja kamppailusta, itsepuolustuksesta, taistelusta, jne.

Tämä kirjoitus sai pontimensa Jarno Oksasen kirjoituksesta, joka liittyi kamppailulajien opettamiseen. Osa pontimesta tuli myös oppilaideni esittämistä kysymyksistä.

En sinällään ole juurikaan aiemmin miettinyt kamppailulajien opettamista lähtökohdasta jota Jarno pohtii kirjoituksessaan. Minulle kamppailulajien harjoittelu on aina koostunut kolmesta osa-alueesta. Nämä on siis perustekniikka, soveltava harjoittelu (applikaatiot) ja vapaa harjoittelu (sparraus tms. harjoittelu). Omalla osallani olen pyrkinyt lisäämään näihin kolmeen myös mielikuvaharjoittelun, jota pidän erittäin tärkeänä osana kamppailulajiharjoittelua. Mutta se tapahtuu ohjattujen harjoitusten ulkopuolella, joten se ei kuulu siksi aiemmin listattujen kolmen joukkoon. Se miten wingtsun harjoittelun eri osa-alueet ryhmittyy näihin kolmeen alueeseen olkoon toisen kirjoituksen aihe.

Opetetaanko kamppailulajeja yksityiskohdista kokonaisuuksiin, vai toisin päin. Minä näen asian niin, että ainoa vaihtoehto on opettaa kokonaisuuksista yksityiskohtiin. Toki tämän johtopäätöksen tekeminen edellyttää sitä, että ensin määrittelemme mitä on kamppailulajien opettaminen.

Harjoittelemme paljonkin perustekniikan, esim suora lyönti, tekemistä wingtsun harjoituksissa. Se ei kuitenkaan ole kamppailun harjoittelua, eikä opettamista. Harjoitellessamme perustekniikkaa, opettelemme juuri sitä - perustekniikkaa. Pelkällä perustekniikkatreenillä ei koskaan opi kamppailua. Vaikka treenaisi vuosia suoraa lyöntiä perustekniikkana, ei välttämättä osuisi sillä lyönnillään yhtään mihinkään, kun tositilanne koittaa. Tästä johtuen perustekniikkatreeni ei ole kamppailulajitreeniä.

Kamppailulajitreeniä voi olla vain treeni, johon kuuluu kaksi tai useampi henkilö. Eli ns pariharjoittelu, tai monivastusharjoittelu. Vain näissä harjoituksissa harjoittelemme oikeasti kamppailua.

Oppiessaan uutta motorista liikettä ihmisen on keskityttävä aivoillaan liikuttamaan raajaansa. Ihmisen (ja myös eläimen) liikkumiselle tyypillistä on, että useampi raaja ja lihasryhmä liikkuu yhtä aikaa. Tämä pätee kamppailulajiharjoitteisiin, mutta myös ihan tavalliseen elämään. Ihmisen aivot voivat tietoisesti kontrolloida vain yhtä raajaa kerrallaan. Mutta se ei estä ihmistä liikuttamasta useampaa raajaa kerrallaan. Esimerkiksi, voimme kävellä jääkaapille ja samaan aikaan ojentaa kättämme kohti jääkaapin kahvaa.

Tämä on mahdollista, koska osa liikkeistä tulee selkäytimestä, kirjaimellisesti. Tutkimusten mukaan ihmisen kävellessä aivot eivät osallistu jalkojen liikuttelemiseen ollenkaan. Jalkojen lihaksia ohjaavat hermoimpulssit tulevat selkäytimestä. Tämä mahdollistaa sen, että aivojen kapasiteetti jää havainnoimaan ympäristöä (näkö, kuulo, haju, jne aistimukset).

Tätä samaa tavoittelemme myös kamppailulajien harjoittelussa. Tämä saavutetaan perustekniikkaa tekemällä. Jotkin tutkimukset osoittavat, että noin 10 000 identtistä toistoa liikkeelle siirtää liikkeen komennon pois aivoilta ja vastuun ottaa selkäydin. Toiset tutkimukset näyttävät taas hiukan erilaisia toistomääriä. Joka tapauksessa, ihmiskeho toimii niin, että usein toistettavalle motoriselle liikkeelle rakennetaan oma itsenäinen hermotus, jolla liike "komennetaan" tapahtuvaksi. Mitä enemmän liikettä tarvitaan, sitä yksinkertaisemmaksi tämä hermotus rakentuu. Sama asia pätee muuten myös muillekin asioille, kuin vain motorisille liikkeille.

Perustekniikalla rakennamme siis tätä selkäytimestä tapahtuvaa liikkumista. Mutta se ei ole kamppailun harjottelua, vaan yksittäisen tekniikan harjoittelua. Kamppailun harjoitteluun kuuluu aina useita muuttujia joka pitää huomioida. Muutamia mainitakseni, etäisyys, kulma, nopeus, ajoitus, jne. (asiat sekalaisessa järjestyksessä).

Kamppailulajin harjoite voi olla vaikkapa esimerkiksi seuraava:

A hyökkää suoralla lyönnillä kohti B:n kasvoja. B ottaa lyönnin kiinni käyttäen pak-sauta ja jatkaa lyöntisarjalla, joka on suunnattu kohti A:n päätä.

Tämä harjoitus on kokonaisuus, eikä sitä voi harjoitella, eikä opettaa muuna kuin kokonaisuutena. Harjoitteen (drillin) opiskelu alkaa kokonaisuuden hahmottamisesta. Aloitamme siitä, että A lyö rauhallisella nopeudella lyöntinsä kohti B:n kasvoja, jolloin B ehtii miettimään mitä hänen pitää tehdä, hän ehtii rekisteröimään hetken jolloin hänen on liikuttava. Kun kokonaisuutta on jonkin aikaa toistettu ja saadaan se sujumaan jollakin (riittävällä) tasolla. Kun harjoittelijat siis tietävät mitä heidän on tehtävä voidaan alkaa siirtymään yksityiskohtiin. Esimerkkejä tästä vaikkapa pak-saulle vahva takajalka, kyynerpään asento, jne. Samalla hiotan liikkeiden ajoitusta ja nostetaan suoritteiden toistonopeutta.

Näin siis siirrytään kokonaisuudesta yksityiskohtiin.
On mahdollista, että harjoittelija ei saa kokonaisuutta toimimaan ollenkaan. Tähän syynä on todennäköisesti se, että kokonaisuus on liian vaativa harjoittelijan tasoon nähden. Tällöin siirrytään joko yksinkertaisempaan kokonaisuuteen, tai hiotaan ongelmia aiheuttaavaa perustekniikan palasta (yksityiskohtaa). Jälkimmäinen ei kuitenkaan tarkoita yksityiskohdista kokonaisuuteen siirtymistä.

Kokonaisuudesta yksityiskohtiin siirtyminen lienee yksi syy miksi suurinosa pitkään kamppailua harrastaneista edelleen jatkaa harjoittelemista ja on jatkaneen niin pitkään kuin ovat. Aina löytyy yksityiskohtia, joita voi hioa paremmaksi.

Jarno vertaa kirjoituksessaan kamppailu puutyökerhoon. Mikä sinällään on aika osuva vertaus. Itse olen usein verrannut kamppailulajiharjoittelijaa satunnaiseen sulkapallonpelaajaan. Tunnen muutamia ihmisiä, jotka käyvät viikottain pelaamassa sulkapalloa (tai kössiä, tai jotain muuta vastaavaa). He pitävät siitä, mutta ei heillä ole mitään intohimoa edetä lajissaan. Toki he kehittyvät koko ajan, mutta hitaammin kuin ammattilaiset. Miksi kampittelua ei voisi harrastaa tällä samalla kaavalla? Jarno ei kirjoituksensa mukaan halua tällaisia oppilaita kouluunsa. Tunnen kuitenkin Jarnon sen verran pitkältä ajalta, että uskallan väittää tämän olevan väärä johtopäätös hänen kirjoituksestaan.

Mutta puutyökerho..
Harrastan kamppailulajien ohella kaikenlaista luovaa käsillä tekemistä ja puutyöt on yksi intohimoni. Vaikka en vuosiin ole ollut missään puutyökerhossa niin tiedän, että yksi niiden perusperiaate on oppia käyttämään "kolmea erilaista sahaa", jotta olisi parempi puutöissä. Kyllä hyvinkin usein siellä "opettajana" toimiva henkilö kehoittaa harjoittelemaan vaikka sitä lohenpyrstöliitoksen tekoa, koska et sitä vielä hallitse kunnolla. Itsekkin omalla verstaallani teen erinäköisiä liitoksia ihan vaan sen vuoksi, että osaisin tehdä niitä paremmin. Kamppailulajien vyökokeet ovat yksi näyttökokeen muoto, vastaavia asioita puutyöpuolella on vaikka yksittäisen tuolin teko. Tuolin tekijä ei välttämättä ajattele asiaa juuri niin, mutta sitähän se on. Valmis tuoli on näyte siitä mitä tuolin tekijä osaa.

Tuolinkin tekeminen menee kokonaisuudesta yksityiskohtiin. Ensin hahmotetaan koko tuoli, sitten hahmotetaan sen osat ja niiden osien väliset liitokset. Varsinainen toteutus meneekin sitten puolikokonaisuudesta yksityiskohtiin ja sieltä kokonaisuuteen. Mutta jos et osaa tehdä tuolin tarvitsemia liitoksia, ei se tuolikaan onnistu. Jos et osaa käyttää talttaa, et myöskään osaa tehdä liitoksiin tarvittavia lovia (edellyttäen, että sellaisia liitoksia tarvit), eikä liitoksia synny ja sitä myöten tuolikin jää tekemättä. Perustekniikkaa siis tarvitaan myös puutöissä. Mitä paremmin perustekniikka on hallinnassa sitä parempi tuoli syntyy. Mitä enemmän on niitä kolmenlaista sahaa käyttänyt, sitä nopeammin tuoli syntyy ja sitä parempi se tuoli on.

Kamppailulajien opettaminen siis etenee kokonaisuuksista yksityiskohtiin.

Väittely insinöörin kanssa

Tämä kirjoitus on vastapainoa kirjoitukselle väittelyä idiootin kanssa.

Toisin kuin idiootin kanssa väittely, insinöörin kanssa väittely voi olla jopa hedelmällistäkin. Vaikka sanonta

"Väittely insinöörin kanssa on kuin paini sian kanssa, kukaan ei hyödy, mutta sika tykkää"

kuvaa asiaa erittäin hyvin.
Tai sitten näin:

Tulkitsen itse tämän niin, että insinöörit väittelevät väittelemisen ilosta. Asia on vähän näinkin, mutta tämä ei ole koko totuus. Tietenkin pitää muistaa, että insinöörien joukossa on ihan yhtä paljon idiootteja, kuin muussakin väestössä. Älykkyys ei tarkoita sitä, että henkilö ei olisi idiootti. Eikä se ole myöskään toisin päin, idioottikin voi olla älykäs.

"Oikeat" insinöörit pitävät asioiden penkomisesta ja väitteiden kääntelemisestä. Tämä kuuluu mielestäni insinöörin perustaitoihin. Niin sanottuja totuuksia vääntelemällä saatamme löytää totuudesta heikkouksia joita kukaan ei aiemmin tullut ajatelleeksi.
Sanotaan, että:

"Pyörää ei kannata keksiä uudelleen"

Tässäkin on oma totuutensa, mutta insinöörinä haluan kyseenalaistaa tämänkin. Tällähän yleensä tarkoitetaan sitä, että jos sinun pitää tehdä polkupyörä, niin älä keksi siihen tarvittavaa pyörää uudelleen vaan hyödynnä aiemmin tehtyjä keksintöjä. Väite/ohje pohjautuu ajatukseen siitä, että [polkupyörän] pyörä on optimoitu loppuun, eikä sitä enää voi parantaa. Polkupyörän osalta tämä ei ole totta, esimerkkinä vaikka nojapyörä, tai sähköpyörä, mutta varsinaisen pyörän osalta se saattaa jopa olla totta. Mutta ei mennä nyt siihen.

Insinöörit siis mielellään keskustelevat (ja jopa väittelevät) yksinkertaisistakin asioista. Debatin lopputuloksena saattaa (ja hyvin usein onkin) olla se, että asiat on juuri niin kuin alussa sanottiin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että debatti olisi ollut turha. Keskustelun sivujuonteena syntyy ajatuspolkuja, joiden seurauksena tulee uusia innovaatioita.

Muutamia vuosia sitten kuljin erään kolleegani kanssa töissä toisella paikkakunnalla. Työmatka kesti noin 1,5 tuntia suuntaansa. Kahdestaan samanhenkisen insinöörin kanssa autossa 3 tuntia päivässä johti varsin lennokkaisiinkin keskusteluihin. Varsinkin, kun keskustelutoverini oli (ja on edelleen) huomattavan älykäs ihminen. Terveiset vaan Mikolle, jos tänne satuit eksymään. Näistä keskusteluista tuskin jäi käteen mitään suuria ja maailmaa mullistavia innovaatioita, mutta "siat" tykkäsi.

Usein tuon esille absoluuttisten faktojen puuttumisen. Tähän olen viitannut muissakin kirjoituksissani ja tulen niin varmasti tekemään jatkossakin. Matematiikka on laji, joka perustuu absoluuttisiin faktoihin. Kuten aiemmin olen (toisaalla) maininnut, 1 + 1 = 2 on fakta, josta ei voi kiistellä (ellei mennä syvälle matematiikan saloihin).

Sinälläänhän tämä ei liity väittelemiseen, mutta näen hyväksi tuoda esille tämänkin asian tässä yhteydessä. Tieteellistä teoriaa ei voi osoittaa oikeaksi. Tieteellisen teorian voi osoittaa vain vääräksi. Hyvä tieteellinen teoria tekee ennustuksia asioista ja tapahtumista, jotka voidaan myöhemmin todentaa joko vääräksi, tai oikeaksi. Se, että jostain teoriasta tehdyt ennustukset voidaan osoittaa oikeaksi, eivät todista teoriaa oikeaksi. Itse teoriassa voi silti olla virheitä, joita ei vain tämän hetkisen tietämyksen valossa voida osoittaa. Toki on niin, että mitä useammassa kokeessa voidaan todentaa teorian ennustukset, sitä luotettavampana teoriaa pidetään. Esimerkkinä nyt vaikka yleinen suhteellisuusteoria.

Mitä tekemistä tällä sitten oli insinöörin kanssa väittelyllä?
Lyhykäisesti se, että pyörä kannattaa keksiä uudelleen, ainakin silloin tällöin. Mutta ei kannata unohtaa aiemmin tehtyjä innovaatioita pyörään liittyen.

Lapsilisän leikkaus & verovähennys ja auton romutuspalkkio

Kytken yhteen kaksi näennäisesti täysin erillistä aihetta. Niillä kuitenkin on jotain yhteistäkin.
Samaan ketjuun mielessä olisi monta muutakin aihetta, mutta en kuitenkaan niitä tähän suolla, koska silloin varsinainen pointti saattaisi hukkua. Tämä toki saattaa tapahtua lukijan kohdalla jo nyt, vaikka kirjoittajalle niin ei käynytkään.

Vahan auton romutuspalkkio

Valtio tukee vanhan auton romuttamista ja uuden ostamista 1 000 eurolla. Samalla myös autoala antaa "kaupanpäällisiksi" 500 euroa lisää. Tarkoittaa siis sitä, että romuttamalla vanhan auton (ikä yli kymmenen vuotta), jonka olet itse omistanut vähintään kaksi vuotta, saat 1 500 euron alennuskupongin uuteen auton.

Kuka tästä hyötyy ja kuka ei?

Virallinen viesti lienee se, että Suomessa on vanha autokanta. Onko jopa Euroopan vanhin, en jaksa tähän väliin tarkistaa, kun se ei ole oleellista. Vanhojen autojen päästöt ovat suuremmat, kuin uusien. Siispä vaihtamalla uuteen autoon, säästämme luontoa. Tämä on siis kait se virallinen selitys.
Tätä vastaan on esitetty väite, että uuden auton valmistus saastuttaa enemmän kuin vanhan auton päästöt, joten tämä luonnonsuojelu ei toteutuisi. Tämä on käsittääkseni virheellinen käsitys. Muistelisin lukeneeni asiasta tutkimuksen, jossa johtopäätöksenä oli, että uuden auton pienentyneet päästöt taklaa valmistuksessa syntyneet päästöt jo muutamassa vuodessa.

Suomen luonto siis hyötyy?
Kyllä ja ei.

Mutta virallinen selitys kuitenkin ontuu.
Meidän perheessä on kolme autoa, jotka ovat yli kymmenen vuotta vanhoja. Kaksi niistä on arvoltaan huomattavasti enemmän kuin tuon 1 500 euroa. Joten ne voidaan sulkea ulos tästä keskustelusta. Käyttöautona meillä Volvo V70, vuosimallia 1997. Ikää volvottimella siis on 17 vuotta. Moottorina on 2,5 litrainen bensa ja vaihteisto on automaatti. Kyseessä on siis todellinen ympäristökatastrofi. Volvo kulkee ja kukkuu ihan hyvin. Bensaa menee näin talvikeleillä lähemmäks 20 litraa sadalle kilometrille. Volvon arvo on tällä hetkellä varmaan aika lähellä tuota 1 500 euroa.
Eli olisi kannattavaa viedä se paalattavaksi ja mennä ostamaan uusi auto tilalle. Saisin tuntuvan 1 500 euron alennuksen uudesta autosta. Tosin ilman tuota valtion alennusta, saisin saman alennuksen antamalla Volvon vaihdossa.
Miksi en jo mene vaihtamaan Volvoa pienempi ruokaiseen menopeliin? Menisin kyllä, mutta ei ole rahaa. Juuri tällä hetkellä ei ole varaa vaihtaa Volvoa edes käytettyyn autoon. Saati sitten, että vaihtaisin sen uuteen. Minulla ei ole sitä 20 000 euroa, jonka vähintään tarvitsisin uuden ostoon. Eikä minulla ole sitä 18 500 euroa, jonka tarvitsisin valtion tukemaan ostoon.

Ne joilta tämä raha löytyy, eivät tarvitse Valtion tukea autonsa vaihtamiseen.

Kuka siis hyötyy nykyratkaisusta?
Tehdään tulonsiirto köyhiltä rikkaille. Valtio voisi sen myös julkisesti sanoa, eli tehdään väliaikainen ratkaisu, jolla tuetaan Suomen huonosti vetävää autoalaa.

Haluaisimmeko vähentää henkilöautoilun aiheuttamia päästöjä? Mitä jos annettaisiin tämä 1 500 euron tuki kaikille, jotka paalaavat vanhan autonsa ja vaihtavat sen pienempi päästöiseen autoon. Tähän voitaisiin määritellä jopa joku päästövähennysraja, jolla tuen saa. Pienempi päästöisen auton ei tarvitsisi olla uusi, vain pienempi päästöinen. Tällöin oikeasti tehtäisiin sitä mitä sanotaan tehtävän. Pienennettäisiin yksityisautoilun aiheuttamia päästöjä.

Periaatteessa jokainen hiukkanen vähemmän ilmaan, on pois autoilun päästöistä. Siksipä voisi vaikka laittaa niin, että jokaisesta vähennetystä 10g päästöjä saa 100€ rahaa. Edellytyksenä toki se paalaus. Tämänhän voisi toki vaikka laajentaa siihen, että jos luopuu autosta kokonaan, niin saa puhdasta rahaa käteen. Esimerkkinä, hlö pistää 250g päästävän autonsan paaliin, eikä osta - vaikkapa kahden vuoden kuluessa - toista autoa tilalle. Hän saa 2 500 euroa rahaa tililleen.

Ja maailma pelastuu! No siitä tiedä en, mutta tällöin ainakin oikeasti tavoiteltaisiin vähennyksiä päästöihin.

Lapsilisien leikkaukset & verovähennykset

Suomen päättäjät ovat suuressa viisaudessaan päättäneet leikata lapsilisiä. Kun päättäjät huomasivat tehneensä virheen, he päättivät kompensoida lapsilisien leikkauksen tukemalla pienituloisia verotuksessa.

Kokonaisuutenahan tämän ihan täyttä sirkusta. Älykkään ihmisen tunnistaa mm. siitä, että hän kykenee myöntämään virheensä. Älykäs ihminen kykenee myös myötämään olleensa väärässä. Tiedä sitten, onko tässä kysymys siitä, että joukossa tyhmyys tiivistyy. Eli yksittäiset puoluejäsenet ovat älykkäitä, mutta puolue kokonaisuutena on tyhmä.

Niin tai näin, tämä ratkaisu ei jälleen kerran tehnyt sitä mitä sen väitetään tekevän. Mutta en halua tässä alkaa puimaa enempää sitä, mitä tämä leikkaus ja sen kompensointiin kehitetty vähennys käytänössä tekee. Kirjoitan siitä erikseen, jos joskus tarpeelliseksi näen. Asiasta kuitenkin sen verran tässä, että; Verovähennyksen aiheuttamat kulut verohallinnon järjestelmien päivityksessä on 2,5 M€. Tämä on toki vähän verrattuna siihen, että laskennallinen säästö tästä järjestelmästä on 40 M€. Toki alkuperäinen tavoite oli 110 M€, joten siitä jäätiin aika radikaalisti. Pitää kuitenkin muistaa, että tuossa 40 M€ luvussa ei ole huomioita toimeentulotukeen aiheutuvia muutoksia.

"Lapsilisään tehtävä säästö ei vaikuta lainkaan kaikkein pienituloisimpien perheiden taloustilanteeseen, koska toimeentulotuki kasvaa vastaavasti"

 - pääministeri Alexander Stubb

Herra pääministeri, oletko koskaan joutunut hakemaan toimeentulotukea? Jos et, niin suosittelen lämpimästi kokeilemaan, vaikkapa vain vuoden verran.

Jokatapauksessa, 40M€ säästö ei ole todellinen, todellinen säästö on huomattavasti pienempi, ellei jopa negatiivinen (eli menojen lisäys).

Tämä sirkus on kuitenkin hyvä esimerkki siitä, mikä ongelma on monipohjaisessa hallituksessa. Näitä esimerkkejä on tullut liiankin kanssa viimeisten vaalien jälkeen. Hallituksessa on monta tahoa, joiden kaikkien pitää antaa kannattajilleen jotain. Yhden puolueen kannattajat haluavat leikata lapsilisää, joten se on tehtävä. Toisen puolueen kannattajat tahtovat lapsiperheille lisää tukia, joten se on tehtävä. Lopputuloksena on sillisalaatti, jossa tuhlataan veronmaksajien rahoja oikein isolla kädellä. 

Jos nukkuessa varpaita paleltaa niin se johtuu siitä, että peitto on liian lyhyt varpaiden päästä. Leikkaa pala peittoa toisesta päästä ja ompele toiseen päähän. Tällöin varpaat pysyy lämpimänä. 

Minulla - luonnollisesti - on ajatus siitä miten valtion tulisi säästää näinä tiukkoina aikoina, mutta se ei ole kuitenkaan tämän kirjoituksen aihe. Sitä myöhemmin sitten.

SOTEt sotkussa

Viime päivinä on keskusteltu jonkin verran SOTE uudistuksesta. Ajattelin heittää lusikkani soppaan. Ihan vaikka siitä syystä, että minulla on jonkin verran kokemusta siitä miten SOTEt toimii käytännön tasolla. Asiakkaan näkökulmasta siis.

Viimepäivien keskustelu on painottunut täysin siihen kuinka paljon SOTE uudistus tulee muuttamaan kunkin kunnan kuluja. Tärkeä asia tottakai. Valitettavasti ihan väärä lähestymistapa. Esimerkkiä tästä keskustelusta saa vaikka tästä linkistä. On tietysti median edun mukaista kirjoittaa raflaafia otsikoita ja tehdä kirjoitukset niistä topikeista, joilla oletettavasti saadaan mahdollisimman paljon lukijoita. Nykyisinhän median tehokkuus mitataan klikkien määrissä (ainakin joissakin piireissä) ja klikkejä saa raflaavilla asioilla. Se olkoon kuitenkin toisen kirjoituksen aihe.

Tämän hetkisen kotikuntani (Ylivieska) tilanne näyttäisi tältä:
Kustannusmuutos +178,47 €/asukas
Tämä on kuitenkin vain osa totuudesta. Keskustelussa unohtuu todellisest kustannukset. On tottakai "helppoa" laskea kuinka paljon SOTE kustantaa per kunta, tai per asukas, kun mietitään vain sitä paljonko rahaa pitää työntää tehottoman organisaation pyörittämiseen.

SOTE uudistuksen lähtökohta pitäisi kuitenkin olla tehottomuuden poistamisessa. Itse olen tällä hetkellä kolmessa eri jonossa odottamassa hoitoa. Nykyisellä laskuopilla hoitojono ei näy SOTE kustannuksissa. Todellisissa kustannuksissa se kuitenkin näkyy. Kuinka paljon yhteiskunnalle maksaa se, että esimerkiksi minä en pääse hoitoon ilman pitkiä jonotus aikoja?

Tämän laskeminen ei ole helppoa. Pitää huomioida kuitenkin, että toistaiseksi olen töissä. Olenko työkykyinen onkin ihan toisen keskustelun aihe. Mutta jos en olisi työkykyinen. Putoaisin sairaspäivärahalle. Se tarkoittaisi dramaattista pudotusta tuloissani. Sivumennen sanoen; sairaspäivärahan laskentakaavat on ihan käsittämättömät. Onneksi minulla on asuntolainaani vakuutus, joka maksaa vuoden ajan osan lyhynnyksistä. Osan siksi, että ko. korvaus on verotettavaa tuloa ja sitä myöten käteen saatu korvaus ei riitä asuntolainan lyhennyksiin.

Huomattava tulojen pieneneminen tarkoittaa tietenkin pienempiä verotuloja valtiolle. Kunnalle maksettavat verot pienenee myös. Samalla myös kulutukseni muuttuu. Tämän myötä vaikutukseni verotuloihin vain kasvaa. Tietenkin pitää myös muistaa, että sairaspäiväraha on verokarhun säkistä kaivettavaa rahaa, joten sekin on valtiolta pois.

Seisoskelen siis (kuvainnollisesti) jonossa ja odotan hoitoon pääsyä. Tilani ei jonossa seisoskellessa parane. Päin vastoin, on odotettavissa, että tilanne huononee. Jonotusajan kasvaessa, on todennäköistä, että hoitoon viimein päästyäni todetaan, että mitään ei ole enää tehtävissä. Seuraavana vuorossa sairaseläke. Tällöin poistun siitä joukosta ihmisiä, jonka voi laskea tuottavaksi osaksi yhteiskuntaa. Kuinka paljon se maksaa yhteiskunnalle?

En ala laskemaan esimerkkejä näistä yo skenaarioista, koska a) se ei kiinnosta minua riittävästi ja b) laskut menisi kuitenkin väärin.

En henkilökohtaisesti pidä pelkästä kritisoinnista, jos ei ole esittää parempaa vaihtoehtoa on kritisointi yleensä turhaa. Toki heikkouksia kannattaa nostaa esille, vaikka ei osaisi niihin tarjota vaihtoehtoa. Koska joku toinen saattaa osata, kunhan vain joku osoittaa ensin korjattavan kohdan.

Mitä siis esitän vaihtoehdoksi?

SOTE sotkuun minulla on vaihtoehto tarjolla. Unohdetaan ne SOTE kustannukset hetkeksi. Tiedän, valtiolla on rahat tiukalla ja säästää pitää. Siihenhän minäkin tähtään, mutta eri tavalla. Keskitytään olennaiseen. Terveyskeskusten, erikoissairaanhoidon, synnytyssairaaloiden, jne SOTEen kuuluvien organisaatioiden tehtävä on hoitaa asiakasta, eli potilasta. Annetaan heille mahdollisuus siihen. Tällä hetkellä Suomen terveydenhuoltojärjestelmässä unohdetaan asiakas käytännössä kokonaan. Tavoite pitäisi olla, että asiakas hoidetaan terveeksi mahdollisimman nopeasti. Ei niin, että se tehdään mahdollisimman pienillä kustannuksilla. Omalääkäri tekee alustavan diagnoosin, ohjaa erikoislääkärille, jos tarvetta on. Ellei ole, niin omalääkäri hoitaa potilaan terveeksi (pitää myös huolen siitä, että näin käy). Jos on tarve erikoislääkärille, niin erikoislääkäri hoitaa potilaan terveeksi (ja pitää huolen siitä, että potilas tulee terveeksi). Tämä kaikki ilman jonoja kiitos. Puolen vuoden jonotusaika erikoislääkärille on ihan liian pitkä. Viikko, korkeintaan kaksi olisi hyvä tavoite.

Se, että vaikkapa Oulaskankaan sairaalan synnytysosasto siirretään Ouluun maksaa yhteiskunnalle välillisten kulujen kautta huomattavasti enemmän, kuin synnytysosaston säilyttäminen Oulaskankaalla.

Ihan käytännön esimerkki. Taas omasta elämästä; minulla on todettu Centralis Serosa. Tämä on vaiva, jossa silmänpohjan verisuonet vuotaa - syystä jota tiedetä ei - verta. Tämän seurauksena silmänpohja turpoaa ja näkö hämärtyy/katoaa (osittain tai kokonaan). Olen kulkenut tämän vaivan vuoksi Oulussa silmäpolilla useita kertoja viimeisen puolentoista vuoden aikana. Vaiva saatiin kyllä kuriin, parannettuahan sitä ei saa, mutta hallintaa kuitenkin. Niin sanottu omalääkärini täällä Ylivieskassa (yleislääkäri vai mikä se lieneekään), ei ollut koskaan kuullutkaan Centralis Serosasta, eikä osannut ottaa kantaa siihen, miten sen kanssa pitäisi elää. OYSin silmäpolin silmälääkärit totesivat, että he hoitavat vain tätä silmän akuuttia vaivaa (= oireita), he eivät ota kantaa siihen kuinka sen kanssa pitäisi elää, tai mistä se mahdollisesti johtuu. Se tehtävä kuuluu kuulemma omalääkärilleni.

Toinen esimerkki omasta elämästä. Olen joitakin vuosia kulkenut selkävaivojen takia erikoislääkäreillä. Kyseessä on välilevyn pullistumia, epämuotoisia nikamia, okahaarakkeiden liikakasvua ja murtunut selkänikama. Sivuhuomatuksena, mitään ei ole tehtävissä näillekään. Olin Oulaskankaalla kirurgin juttusilla liityen näihin selkävaivoihin. Kirurgi kirjoitti minulle lähetteen alaselän magneetikuvaukseen. Samassa yhteydessä kirurgi ihmetteli niskani jäykkyyttä ja siinä asiasta keskustellessamme hänelle tuli epäilys välilevyn pullistumasta niskassa. Hänen mielestään olisi ollut ehdottoman tärkeää tehdä magneettikuvaus myös niskan alueelle. No toki kysyin, että kirjoittaako hän samalla lähetteen siihenkin, saisi molemmat kuvattua kerralla. No ei, hän ei näin tehnyt. Vaan minun olisi pitänyt mennä omalääkärini vastaanottolle valittamaan niskaani. Omalääkäri olisi laittanut lähetteen Oulaskankaalle kirurgin vastaanotolle, jossa tämä sama kirurgi olisi ottanut minut vastaan (joskus puolenvuoden kuluttua) ja kirjoittanut lähetteen niska-alueen magneettikuvaukseen. Tämä jos mikä on tehokasta ja kustannuksia karsivaa toimintaa, eikö vain?

Tähän samaan ilmiöön olen törmännyt viimevuosina kerran jos toisenkin. Hoitohenkilökunta pakoilee vastuutaan asiakkaan hoidon suhteen. Ja sieltä rakkaat ystävät ne kustannukset syntyy. Kukaan ei hoida potilasta. Kenenkään vastuulla ei ole se, että ihminen pysyisi työkykyisenä.

Me teemme näennäisiä korjauksia tähän asiaan.
Esimerkiksi meillä taitaa olla laki, jolla määrätään työterveystarkastuksista tietyin väliajoin. Minäkin olen niissä käynyt. Niissä käydään läpi minun sairaskertomukset (se mappi ei ole pieni), todetaan, että onhan tuota kaikenlaista. Määrätään verikokeet, tehdään testit, jne. Siihen se sitten jääkin. Nämä näennäiset korjaukset itse asiassa vain pahentaa tilannetta. Ne lisäävät yhteiskunnalle syntyvää kokonaiskustannusta.

Viime kesänä minulla repesi sisäkierukka vasemmasta polvesta. Vielä tähän päivään mennessä en ole päässyt polveni kanssa ortopedille asti. Kahdesti on ollut aika varattuna. Ensimmäinen meni ohi minusta riippumattomista syistä, toinen menee ohi, koska ortopedille varattun ajan kanssa päällekäin tuli aika ranneleikkaukseen. Menen siis taloon, jossa lienee useitakin ortopedejä paikalla. Saattaa jopa ortopedi samassa huoneessa käydä, jossa minä olen. Mutta kuulemma on niin, että: "ei ortopedit voi tulla tällailla sivusta katsomaan sinun polvea".

Miksi ei voisi?
Koska sehän olisi perkele tehokasta toimintaa ja tehokas toiminta on myrkkyä julkishallinnon alalla.
Kuinka paljon yhteiskunta säästäisi siinä, että ortopedi kävisi katsomassa minun polven ja arvioisi leikkaustarpeen siinä samalla, kun kerran olen jo talossa sisällä?
Näin toimittiin "vanhoina hyvinä aikoina". Olin aikoinaan Kokkolan keskussairaalassa leikkauttamassa oikeaa polveani. Samaan aikaan jonotin myös tyräleikkaukseen. Sairaala henkilökunta näki papereistani tämän asian, ottivat omatoimisesti yhteyttä tyräleikkauksia hoitavaan kirurgiin (mikä se sitten titteliltään onkaan). Hän tuli katsomaan tilanteeni siihen leikkausosaston odotushuoneeseen ja totesi, että leikataan tämäkin tänään, kun täällä kerran olen. Samalla reissulla hoidettiin siis, sekä polvileikkaus että tyräleikkaus. Tästä toiminnasta syntyi yhteiskunnalle huomattavat säästöt. Paljon suuremmat kuin ikinä voidaan saavuttaa SOTE alueiden hallintoa uudelleen organisoimalla.

No polvi olkoon, kyllä se tuossa reiden alla roikkuu hoitamattakin. Kuin tekevät silmänikin; toistaiseksi päässä pysyvät hoitamattakin, näköni huononee, mutta sittenpähän pääsen sairaseläkkeelle ja voin alkaa kirjoittelemaan tätä blogia päivätyönäni. Ja ystävät hyvät, tällöin te olette niitä, jotka maksavat minun palkkkani (sairaseläkkeen). Toki, ilman näkökykyä kirjoitusten laatu huononee entisestään, mutta väliäkös tuolla. Koska en näe lukea palautetta, jota annatte, niin eihän se minua haittaa. :D

Lääkäreille, hoitajille ja muille SOTE alan työvoimalle pitää laittaa vastuuta siitä, että potilas hoidetaan tehokkaasti. Omalääkäri on se, jonka tulisi vastata potilaan tervehtymisestä. Aikoja varaaville hoitajille pitäisi myös tehdä selväksi, että asiakasta ei tarvitse kuljettaa toiselle puolen maata vain sanomaan lääkärille käsipäivää. Näin kävi minulle viimeisimmällä kirurgian poliklinalla käydessä. Käytin puolipäivää siihen, että kirurgi sai sanoa minulle, "Hyvää päivää, laitan sinut leikkausjonoon. Nyt lähden syömään, kun en ole vielä ehtinyt käydä syömässä."
Tämän saman olisi voinut hoitaa puhelinsoitolla, tai vaikka laittamalla leikkausajan postissa tulemaan.

Tämä pitää toteuttaa kustannuksia säästämättä. Tottakai jonkun on katsottava rahan perää, koska muuten se menee "moppen peppuun". Mutta, jos tarvitaan yksi lääkäri lisää, jotta saadaan jonot lyhenemään, niin se lääkäri sitten palkataan. Näin ne kustannukset sitten lopulta pienenee.
Säästämällä saadaan aikaan vain lisää TURHIA kuluja.

Väittelyä idiootin kanssa

Tämän kirjoituksen inspiraationa toimi oikeastaan tämä juttu: Kansanedustajien argumentaation taso...

Jos väite on tasoltaan tämä:

Mitä tähän voisi enään sanoa?

Vaikka näin 

"Idioottien kanssa ei kannata väitellä. Ensin ne vetävät sinut omalle tasolleen ja sitten päihittävät kokemuksellaan."

En tiedä kuka tuon on alunperin sanonut, mutta siinä tiivistyy oikeastaan kaikki oleellinen tässä asiassa. Voisin lähteä kumoamaan tuota väitettä faktoilla, mutta miksi niin tekisin. Väite on absurdi, jopa niin absurdi, että siitä voi päätellä ettei väittelyyn kannata lähteä. Väittelyn sijaan kirjoitan myöhemmin avioliitosta, sen historiasta ja asemasta Suomessa erillisen tekstin.
Esimerkki väittelystä löytyy alussa linkkaamastani jutusta.

"...mehän voimme tehdä sillä tavalla, että auringon pitää paistaa yöllä, lainsäädännöllä tehdä sen näin. Mutta ei se kyllä paista."

 - Teuvo Hakkarainen PS

Teuvo. Olemme Suomessa. Aurinko paistaa täällä öisinkin, vaikka sitä ei ehkä näin talvella aina jaksa muistaa.

 - Olli Markkanen

Totta, Suomessa aurinko paistaa myös yöllä (kesäisin), ja talvella se taas ei paista ollenkaan. Lakeja muuttamalla emme kuitenkaan voi auringon paistamiseen vaikuttaa. Avioliiton rinnastaminen auringon paisteeseen on typerää. Siis miksi lähteä tähän typerään keskusteluun ollenkaan. Jos argumentaation taso on tätä luokkaa, niin on ihan turha yrittää esittää vasta-argumentteja.

Miksi siis idiootin kanssa ei kannata väitellä?
Syy on loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen. Idiootin ei tarvitse käyttää väitteissään mitään logiikkaa. Idiootti voi rinnastaa avioliittolain ja taivaanmekaanikan keskenään ihan surutta, eikä häntä haittaa yhtään rinnastuksessa olevat päättömyydet. Sen sijaan ei-idiootti ei kykene tätä tekemään ja siksi hän on tuomittu häviämään väittelyn.

Nythän on paikallaan mainita, että en väitä että Teuvo Hakkarainen ja Peter Östman ovat idiootteja. Sanon vain, että he käyttivät argumentoinnissaan perusteluja, jotka luovat heistä kuvan idiootteina.

Sukupuolineutraalin avioliittolain käsittelyn yhteydessä oli (ja valitettavasti on edelleen) lukuisia esimerkkejä idiootin kanssa väittelyistä. Se on oikeastaan ainoa syy, miksi koko lain käsittely minua kiinnosti. Typeryydet eivät rajoituneet lain vastustajien leiriin, niitä esiintyy myös puolustajien leirissä (mikä itseäni masentaa ehkä enemmän).